Lähdettiin siis perjantaina 12.4. Tallinnaan neljän tytön ja neljän koiran voimin. Sullouduttiin Hannan autoon Vantaalla ja matka saattoi alkaa. Laivamatkat olivat tämän kovin-helposti-merisairaan maakravun onneksi oikein tasaiset ja miellyttävät, varsinkin kun huoli koirastakaan enää paina niin kovasti. Ensimmäisillä reissuilla en voinut lakata ajattelemasta autokannella olevaa koiraa, mutta nykyisin Ninja alkaa olla jo sen verran kokenut reissaaja, että tiedän sen olevan rauhassa. Ihana koira :)
Tallinnassa oli vain yksi näyttely, eli koko lauantai oli madotusleimojen hakua lukuunottamatta pyhitetty kaikelle muulle toiminnalle! Aloitettiin päivä rapsakkaasti klo 7.30 hieman reilulla 1,5 tunnin lenkillä pitkin poikin Tallinnaa ja vanhaa kaupunkia. Sadetta hieman ripsi ja oli harmaata, mutta heräilevässä kaupungissa oli ihana kävellä! Ninja oli aluksi hieman ihmeissään kaupunkilenkistä, mutta käyttäytyi kyllä lopulta kuten oikea citykoira ja täpisteli reippaana pitkin mukulakivikatuja ja vilkkaita jalkakäytäviä.
Reissuseuralaiset kävivät myös lauantaina kaunistautumassa kasvohoidoissa, hieronnoissa ja kampaajalla ja pitihän sitä hieman käydä kauppojakin kiertämässä. Itselleni mukaan tarttui kyllä vaan syötävää - ihan parasta Virossa on paitsi edulliset hinnat ruokaupassa, myös se ihana valikoima kaikkea herkkua mitä Suomesta (tai Forssasta?) ei löydä! Ninja vietti päivällä usean tunnin hotellihuoneessa huonekaveri-Artun kanssa eikä keksinyt tai tehnyt yhtään mitään tyhmää. Taas olin kovin ylpeä ja luottamus koiraan kasvoi kohisten :)
Huonetoverit Arttu ja Nintero - Arttu saa Ninjakin näyttämään aika pieneltä :) |
Ninja EE SERT & CACIB, kuva: Kati Ketonen |
Vuoden eka reissu oli siis tulosten valossa (ja muutenkin) aivan mahtava! Onneksi pian pääsee reissuun taas uudelleen, koska jatkuvastihan se nälkä kasvaa syödessä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti